Some Kind Of Stranger

Oon ollut koko tän viikon ihan joku muu kuin oma itteni - kuin varjo omasta ittestäni. Maanantaina olin kuumeessa, ja seilasin kuumetta-eikuumetta-kuumetta-eikuumetta tiistain ja keskiviikon töissä, nyt tänään hain saikkua tälle ja huomiselle päivälle. Puuhk. Tiedättekö sen olon, kun heräätte huonosti nukutun yön jälkeen vain tajutaksenne, että pitää nousta, ja olette aivan puhki? Kuvitelkaa se olo koko päiväksi. Koko viikoksi. Itkuherkkyydestä puhumattakaan. Hoitsu sanoi, kun sanoin että lauantaina on vaarin hautajaiset, että henkinen shokki saattaa ihan iisisti saada aikaan tälläsen voimattoman "horroksen", ja jopa tuon kuumeen. Voipi siis olla, että kun lauantai-iltana istun hautajaisten jälkeen sohvalle, on olo kuin taikaiskusta normaali.

Haluan sanoa teille pari asiaa vaarista, sillä vaari on yks mun elämäni ainuista ihmisistä, joita mä en ole sekuntiakaan vihannut. IKINÄ. Vaari opetti mulle luonnosta ja säästä melkeen kaiken mitä mä tiedän, loihti hetkessä pajusta nuolipyssyn nuolineen, rakensi majoja, kotia ja mutsin riesaks opetti rakentamaan ritsoja, kertoi sotajuttuja, vei kalaan ja... oli vaan ehkä paras vaari, mitä tällänen friikki vois toivoa. Ja me ei koskaan riidelty. Pienenä oli vaan parasta, kun vaari makoili lattialla, ja itse sain istua ison vatsan päällä katsomassa Pikku Kakkosta, samalla kun vaari kuorsasi. Vaari oli yksiä niistä vaareista, jotka vaan tuntu tietävän ja osaavan aivan kaiken. Huoh.

Siitä mun viikko on oikeastaan koostunut, märehtimisestä ja makaamisesta. Yhden illan piristys oli, kun saatiin tämä meidän upea, uus tietokone. Kyllä kelepaa nyt, jos vaikka alkaisin päivittelemään useammin, jopa jo kertaalleen kuihtunutta sarjisblogiani. Ja muutenkin piirtämään. Mä kaipaan piirtämistä. Parhaimmillaan sain piirrettyä joskus 3-6 piirrosta per päivä.



Jep, ehkä seuraava postaus on vähän pirteempi. Nyt meen keittään teetä, kääriydyn viltin alle ja torkun.